Yrityksen perustajalle

Yrityksen perustamista harkitsevan kannattaa vierailla PSKK.fi:ssä lukemassa viimeisimmät vinkit yrittäjyyteen. Aloittelevalle yrittäjälle kirjoittamamme vinkit kertovat uuden yrittäjän liikeidean arvioinnista, liiketoimintasuunnitelman rakentamisesta ja toimintaympäristön tarkastelusta.

Yritystointaan lähtevän kannattaa lisäksi tutustua tarkasti yritystoiminnan kannattavuuden tarkasteluun, tuotteiden hinnoitteluperusteisiin, tarvittavaan rahoitukseen, starttirahan hakemiseen, yhtiömuotojen tarkasteluun ja verotukseen liittyviin kysymyksiin sekä yrityksen perustamisasiakirjojen laadintaan. Kerromme myös taloushallinnon järjestämisessä sekä sähköisten palvelujen käytössä. 

Verkosta löytyy aloittelevalle yrittäjälle myös paljon itsenäisesti käytettäviä työkaluja. Verkosta löytyy paljon tietoa muun muassa yrityksen perustamisesta, hallinnosta, taloudesta ja myynnistä sekä markkinoinnista. Ajatuksia tulevasta yrityksestä voi myös hahmotella paperille liiketoimintasuunnitelmaan. Suosittelemme myös varaaman ajan oman paikkakunnan yritysneuvojalle.  

Yrittäjä tarvitsee usein myös rahoitusta yrityksen tuotekehitykseen, investointeihin, pääomarahoitukseen, tutkimukseen ja koulutukseen, kansainvälistymiseen tai johonkin muuhun liiketoiminnan kehittämiseen.

Yrittäjien tukena rahoitusasioissa on ELY-keskus, TE-toimisto, Finnvera oyj, Tekes sekä pankit.

Verkossa toimii myös yrittäjän tukiverkko, joka on maksuton verkkopalvelu kaikille yrittäjille. Tukiverkko ohjaa myös vertaistukeen yrittäjien stressitilanteissa. Palvelun toteuttajina ovat Suomen Yrittäjät sekä aluejärjestöt. 

Lue lisää >>

Yritysmuodon valinta

Yritysmuodoilla on eroa ja se mikä sopii juuri sinulle, riippuu monesta eri asiasta. Tällä sivulle esittelemme suosituimmat yritysmuodot, joten sinun on helpompi valita juuri sinun liikeideallesi sopivin yritysmuoto.

Mitä yritysmuotoja on olemassa ja mikä on suosituin yritysmuoto?

PRH:n tilastojen mukaan (7.2.2023) Suomen suosituimmat yritysmuodot ovat:

  1. Osakeyhtiö – 274 965 kpl
  2. Toiminimi – 248 118 kpl
  3. Kommandiittiyhtiö – 22 315 kpl
  4. Avoin yhtiö – 7718 kpl
  5. Osuuskunta – 3353 kpl

Edellä olevaan listaan ei ole otettu mukaan Asunto-osakeyhtiöitä tai keskinäisiä kiinteistöosakeyhtiöitä.

Kuten luvuista huomaa, suurin osa suomen yrityksistä on osakeyhtiöitä tai toiminimiä. Kommandiittiyhtiöiden, avoimien yhtiöiden ja osuuskuntien suosio on merkittävästi pienempi, kuten luvuista näkee. Tämän vuoksi jatkammekin tutustumista tarkemmin siihen, miten osakeyhtiö eroaa toiminimestä.

Mitkä asiat vaikuttaa yritysmuodon valintaan?

Yleisimmät asiat jotka yritysmuodon valintaan vaikuttaa, ovat:

  1. Yrityksen perustajien lukumäärä
  2. Kasvusuunnitelmat
  3. Yrityksen toimiala
  4. Liiketoiminnan laajuus
  5. Ajankäyttösi (oletko päätoimisesti yrittäjä)

1. Yrityksen perustajien lukumäärä

Toiminimi – Toiminimi perustetaan aina yksin. Toiminimen avulla voi tehdä yhteistyötä muiden toiminimien tai vaikka oman puolison kanssa, mutta toiminimi rekisteröidään kuitenkin aina vain yhden henkilön nimiin.

Lue lisää >>