PSKK > PSKK > Artikkelit > Artikkeli > Kirjatut suunnitelmat jouduttavat unelmaasi yrittäjänä

Kirjatut suunnitelmat jouduttavat unelmaasi yrittäjänä

Yritystoiminnan suunnittelu kannattaa aloittaa täyttämällä oma liiketoimintasuunnitelma. Liikeidea ja sen kannattavuus ovat kaiken lähtökohta. On puntaroitava lukemattomia asioita, jotta pystyy muodostamaan hyvin mietityn kokonaisuuden. Yrittäjyydestä tulee ammatti itselle ja siitä on saatava toimeentulo. Se voi olla elämäsi tärkein hanke ja sen vuoksi panostus suunnitteluun ja muuhun valmisteluun on oltava riittävää.

Vaikka ajatukset ovat omassa mielessä jo selkeät, niiden kirjaaminen paperille tai sähköiselle lomakkeelle selkiyttää liiketoimintasuunnitelmaa. Suunnitelmaa ja sen yhteyteen tehtyjä laskelmia tarvitaan muun muassa jatkoneuvotteluissa yrityskehittäjän kanssa sekä hyvin usein rahoittajan kanssa. Se on tarpeen myös hankerahoitusten hakemisessa ja starttirahan haussa.

Liiketoiminta- ja taloussuunnitelman laatiminen ei ole pakollista, mutta se jouduttaa hankkeesi eteenpäin viemistä yrityskehittäjän kanssa. Yrityskehittäjiin voi olla alkuun hyvin yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse; näin säästetään aikaa ja matkavaivoja. Myös liiketoimintasuunnitelma ja laskelmat voivat alkuun liikkua sähköisesti osapuolten välillä. Luonnollisesti voit heti varata neuvonta-ajankin. Palvelumme ovat maksuttomia.

Nykyään on mahdollista täyttää liiketoimintasuunnitelmaa Yritys-Suomen nettisivuilla, josta löytyvät kaikki tarvittavat työkalut yrityksen perustamiseen ja kehittämiseen. Yritys-Suomen verkkopalveluiden kautta pääset kätevästi yhteyteen valitsemasi yrityskehittäjän kanssa ja hän voi tarvittaessa kommentoida liiketoimintasuunnitelmaasi. Opit samalla perusteet julkisten yrityspalveluiden digitaalisesta maailmasta. Tulevaisuuden palvelut ovat verkossa. Kun aloitat näiden käyttämisen heti yrittäjyyden alkutaipaleella, olet vahvoilla digitaalisen maailman haasteissa.

Matti Arkko
yrityskehittäjä

Related posts

Comment